Maaliskuun taidenäyttely - Karvisen serkku ja neiti aika, Laila M.R. Hietamies

Maaliskuun taiteilija Laila M. R. Hietamies syntyi nykyisessä linnoituksen krouvin rakennuksessa, kun se vielä toimi synnytyslaitoksena. Lemiläiseksi syntynyt Hietamies kertoo kadottaneensa Lemin murteensa ajan saatossa.

Näyttelyssä Hietamieheltä nähdään keväisen värikkäitä naivistisia akryylimaalauksia.

Hän on ehtinyt opiskella monissa eri kouluissa, mm. kutoja-artesaanin- sekä koulunkäyntiavustajan ammattitutkinnon. Lappeenrannasta on tullut matkan varrelta poikettua Hauhon kansalaisopistoon opiskelemaan maailmankulttuureita ja uskontoja. Joutsenon opiston taideharrastuslinjalla tuli opiskeltua myös näyttömötaiteita, kuvataiteita ja lausuntaa. Kaksi vuotta elämästä on vierähtänyt myös Englannissa työskennellessä.

Ensimmäisen sarjakuvansa "Jokitonttu seikkailee Nakkilan yössä" Hietamies kyhäili Nakkilassa ollessaan Satakunnan käsi- ja taideteollisessa oppilaitoksessa. Jokitontun kävi siinä hieman köpelösti jouduttuaan roskiin mentyään seikkailemaan ravintolaan sen sulkemisajan jälkeen.

Taiteilijalta on ilmestynyt myös kolme runokirjaa. "Nuorena rupesin kirjoittamaan vuonna -75, mutten julkaissut silloin mitään. Tein monia nivaskoja Nuoren voiman liiton runokilpailuun, mutten yltänyt palkintosijoille. Sain kyllä kunniamaininnan."

Näyttely on avoinna 2. - 31.3.2023

Maanantai: suljettu
Ti - pe: 10-18
Lauantai: 10-15


Jätä kommentti